19. helmikuuta 2018

Vihersmoothiella energiaa päivään

Monet tuntuvat tuskastelevan kasvisten syönnin kanssa. Pitäisi syödä vähintään puoli kiloa kasviksia ja hedelmiä päivässä, mutta määrä ei meinaa tulla täyteen. Itsellä tuo määrä ylittyy ihan reilusti osittain kasvisruokavalion vuoksi, mutta myös siksi, koska teen myös paljon smoothieita. Niihin nimittäin uppoaa yllättävän paljon aineksia. Kannattaakin tehdä niitä mahdollisimman usein ja eri variaatioin, jotta saat hyviä vitamiineja ja muita  tarpeellisia ravintoaineita. Smoothiet on myöskin siitä hyviä, ettei niihin kyllästy. Tai ainakaan minä en ole vielä kyllästynyt. Smoothie ohjeita olenkin jakanut täällä blogin puolella muutamia. Halusin kuitenkin tällä kertaa keskittyä nimenomaan vihersmoothieihin. 

Muistan kun ensimmäisen kerran maistoin vihersmoothieta ja meinasin yökätä. Onneksi tein vähän erilaisella ohjeella seuraavan kerran ja maku oli jo huomattavasti parempaa. Eli kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia versioita ja löytää se itselle sopivin. Kannattaa aloittaa makeammasta versiosta ja sitten vähitellen karsia makeutta jos siltä tuntuu. Vihersmoothie ei ole mielestäni mitään terveysintoilijoiden trendiherkkua, vaan se on oikeasti juoma, jota suosittelisin kaikille (varsinkin jos tuskastelet niiden kasvisten kanssa).




Mikä sitten tekee vihersmoothiesta erityisen terveellisen? Ihmisen keho on melko hapan johtuen ruokavaliosta. Happamoittavia ruokia ovat muun muassa viljat, sokeri, juusto, liha, kahvi ja maitotuotteet. Vihersmoothie emäksisöi kehoa paremmin sen sisältämien lehtivihreiden vuoksi. Lisäksi lehdessä oleva lehtivihreä eli klorofylli on elintärkeä. Lehtivihreä on ikäänkuin kasvin veri, joa sillä on samantapainen kemiallinen rakenne kuin hemoglobiinilla. Se edistää solujen aineenvaihduntaa, lisää vastustuskykyä sekä elimistön hapenottokykyä. Tulehdussairauksiin lehtivihreä vaikuttaa parantavasti. Vihersmoothie on todella ravinteikas ja sen ravinteet todella imeytyvät kehoon. Tehosekoitin nimittäin rikkoo lehtien soluseinämät, jolloin ravinteet imeytyvät tehokkaammin. Se on siis salaatin pureskelua tehokkaampi keino saada ravinteet imeytettyä kehoon. 

Vihersmoothien voi nauttia osana aamupalaa, välipalaksi tai iltapalaksi. Yleisesti hyvinä makeuttajina toimivat hunaja, taatelit, banaani ja makeat marjat. Salaatit ja yrtit tulisi mielellään olla tummanvihreitä, esimerkiksi lehtikaalia, pinaattia, basilikaa, rucolaa, tammenlehtisalaattia jne. Jäävuorisalaatti ei ole kovin ravintorikasta, mutta toki sitäkin voi käyttää.





Vihersmoothien terveysvaikutukset

- puhdistaa kehoa
- vahvistaa vastustuskykyä
- saattaa auttaa korkeaan kolesteroliin
- vilkastuttaa aineenvaihduntaa
- emäksisöi kehoa
- poistaa turvotusta

Ohessa on vihersmoothie resepti, joka maistuu taatusti ensikertalaisellekin. Usein vihersmoothie on monille makeiden smoothien ystäville..... ei niin maistuva. Tai sanotaanko, että maku vaatii totuttelua. Halusin kuitenkin mahdollisimman lempeän makuisen juoman, jossa kuitenkin olisi niitä lehtivihreitä. Maistatin tätä myös miehelläni ja lapsellani ja molemmat tykkäsivät tästä. Jos haluat voit vähitellen vähentää makeutusta (banaani, ananas) ja lisätä vihreiden määrää. Myös sitruuna sopii hyvin vihersmoothieen.


Herkullinen vihersmoothie

1 banaani
1 avokado
1 dl kauramaitoa
1prk ananasta 
kourallinen pinaattia
kourallinen lehtikaalia
0,5tl spirulinaa 
n. 1cm raastettua inkivääriä

Blendaa kaikkia ainekset tehosekoittimessa mahdollisimman sileäksi. Annoksesta riittää kahdelle. Itse tykkään nauttia vihersmoothien mahdollisimman kylmänä, joten saatan laittaa sen hetkeksi pakastimeen. Yksi vinkki on myös käyttää pakastettuja ananaksia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti