14. helmikuuta 2018

Terveelliset, mutta sitäkin herkullisemmat pannukakut

Olen jo pitkään halunnut tehdä pannukakkuja, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Herkuttelu silloin tällöin on mielestäni ok, mutta arkena haluaisin pyrkiä syömään mahdollisimman terveellisesti. Siitäpä idea terveellisistä pannukakuista syntyi. Usein sana terveellinen herkku tai terveellinen leivonnainen herättää epäilyksiä ihmisissä. Jos ainesosissa ei ole sokeria, gluteenia, munia tai maitoa, niin voiko se olla hyvää? Uskallan väittää, että voi ja monesti onkin. Esimerkiksi minun alkutaipaleeni raakaleivonnaisten saralla tyssäsi alkuunsa siihen, että satuin valitsemaan todella huonot reseptit, joiden ansiosta ne leivokset lensivät roskiin. Kesti pitkään ennen kuin kokeilin raakaleivonnaisia uudestaan todetakseni, että niistä voi kun voikin saada todella hyviä kunhan vain löytää oikeat reseptit. Välillä leipominen ja kokkailu on melkoista arpapeliä, varsinkin jos kyseessä on täysin uusi ohje. 




Nämä tekemäni pannukakut onnistuivat kuitenkin ensimmäisellä kerralla niin loistavasti, että harmitti ainoastaan se kun ne loppuivat heti kesken. Muokkasin hieman netistä löytämääni reseptiä, ja siitä tuli täydellinen! Vaikka näissä pannukakuissa ei ole laisinkaan sokeria, niin silti maku on todella makea. Luulen, että makeus tulee kauramaidosta. Päälle voi laittaa, mitä mieleen tulee. Itse laitoin vaahterasiirappia ja marjoja. Nämä pannukakut ovat siis gluteenittomia, sokerittomia ja vegaanisia. Sopivat siis lähes kaikille. Nämä ovat parhaita pannukakkuja, joita olen ikinä maistanut, ja uskon että tulette todella pitämään näistä! Tai näihin oikeastaan jää koukkuun. 




Terveelliset pannukakut (2:lle)

2dl gluteenitonta kaurajauhoa
3dl kauramaitoa
2tl chiasiemeniä
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
1tl kardemummaa

paistamiseen kookosöljyä
täytteeksi vaahterasiirappia, kotimaisia marjoja ja hasselpähkinärouhetta


Sekoita ainekset keskenään esimerkiksi käsivispilällä, ja anna tekeytyä noin vartin ajan. Sekoita välissä hieman taikinaa. Paista pikkulettupannulla. Sivele pannu kookosöljyllä. Nauti haluamillasi täytteillä. Nyt ei muuta kuin valmistamaan! 





Lue myös suklaasmoothien ohje täältä. 

Avokado-suklaamoussen ohje täällä.

Kukkakaali-mansikkasmoothie vie kielen menneessään. 


2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ohjeesta, menee heti kokeiluun, meillä kun on yksi jolla on keliakia ja toinen jolla on maitoproteiiniallergia. Just tein kaksi eri pannaria ja mietin, että pitäis haalia enemmän ohjeita, jotka käyvät koko poppoolle :) Hyvää loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa ehdottomasti testata näitä. Olin itsekin yllättynyt, että tuli niin hyviä! Maistuivat todella makeilta ja saatiin lasten kanssa kisata, kuka ehtii syödä :D Nämä jäävät ainakin mun listalle pysyvästi. Esimerkiksi ne monen hehkuttamat banaani-munapannarit ei kyllä uppoa mulle. Tai kyllä niitä syö, mutta ei ne ole läheskään yhtä hyviä kuin vaikkapa nämä.

      Poista