3. tammikuuta 2018

Täyteläinen avokado-suklaamousse

Jouluna tuli kyllä syötyä suklaata koko vuoden edestä. Enkä edes liioittele. Arkena en yleensä herkuttele mitenkään tolkuttomasti. Nyt joululomalla tuli kuitenkin herkuteltua aivan liikaa ja olokin oli sen mukainen. Vatsa oli kipeä ja turvonnut, olo väsynyt ja vetämätön. Ei hyvä. Vatsapainoksi pienehköille suklaaövereille päätin tekaista näin vuoden alkuun avokado-suklaamoussea. En muista, milloin olen viimeksi kyseistä herkkua tehnyt, mutta tätä tulen taatusti tekemään tänä vuonna vielä useaan kertaan! Ohje on todella simppeli ja toteutus vieläkin simppelimpi. Avokado-suklaamousse on todella täyteläistä, kermaista, suklaista ja vieläpä erittäin terveellistä. Ohjeessa ei sinällään ole mitään uutta, ja saattaa ollakin, että tämä on monille tuttu juttu. Katsoin netistä eri ohjeita ja sovelsin ainesosia ja määriä hieman. Ehkä tärkeintä oikean koostumuksen ja maun aikaansaamiseksi on valita kypsät banaanit ja avokadot. Banaani saisi olla mielellään jo vähän tummunut, sillä mitä kypsempi se on, sitä makeampi moussesta tulee. Sama pätee avokadoihin. Hieman kova avokado maistuu vetiseltä, kun taas pehmeä avokado maistuu ihanan kermaiselta. Pidemmittä puheitta tässäpä ohje. 




Avokado-suklaamousse:
2 kypsää avokadoa
1 kypsä banaani
2rkl vaahterasiirappia
3-4rkl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
ripaus vaniljajauhetta

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa siten, että koostumuksesta tulee mahdollisimman sileää. Nauti heti tai laita hetkeksi jääkaappiin, ja nauti kylmänä. Itse pidän tästä enemmän kylmänä. Jos tästä haluaa muuten nicecream version, niin viipaloi banaani ja laita se pakastimeen. Lisää jäiset banaaninpalat seokseen ja valmista muuten samalla tapaa. Koostumuksesta tulee tällä tavoin paksumpi ja mousse on todella kylmää, kuin jäätelöä söisi. 




Oletteko te testanneet tätä ja mitäs piditte? Jos teillä on muuten vinkata muitakin terveellisiä jälkiruokia, ja mielellään nopeasti valmistuvia, niin kertokaa ihmeessä! 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti