11. joulukuuta 2017

Ajatuksia ulkonäkökeskeisyydestä ja itsensä hyväksymisestä

Olen viime aikoina pohtinut melko paljon ulkonäkökriittisyyttä ja ylipäätään omaa suhdetta ulkonäkökeskeisyyteen. On totta, että media luo tietynlaisia ulkonäköpaineita. Tämä tuskin tulee koskaan muuttumaan. Tai muuttuu toki siinä mielessä, että on aikakausia, jolloin ihannoidaan langanlaihaa vartaloa ja kausia, jolloin täytyy olla fitness kunnossa pärjätäkseen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Nähtäväksi jääköön, tuleeko muotiin koskaan hieman pehmeämpi, itseä kohtaan armollisempi vartalomalli, jossa näkyy elämä. Enkä tarkoita tällä nyt sitä ääripäätä, jossa ihminen on välinpitämättömyyttään lihonnut monta kymmentä kiloa ja jättänyt huolehtimatta omasta hyvinvoinnistaan. Se nyt tuskin on kaunista kenenkään mielestä. 




Itse en kannata mitään tiettyä kehonkuvaa tai ihannoi tiettyä vartalonmallia. Uskon enemmänkin siihen, että kauneus syntyy sisältäpäin ja nimenomaan siitä, että henkilö on itse tyytyväinen itseensä. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka ovat ehkä ulkoisesti kauniita ja täyttävät tietyt ulkonäköihanteet, mutta siitä huolimatta ovat tyytymättömiä itseensä. Tähän voi vaikuttaa monikin asia. Juurikin median luomat ulkonäköpaineet, koulukiusaaminen, vanhemmilta saatu kasvatus, joku puoliksi vitsillä heitetty ulkonäköön liittyvä kommentti tai puolison kehotus lähteä lenkille. Sisäisen kauneuden kokemus lähtee ennen kaikkea vahvasta itsetunnosta. Ilman sitä, ihminen tuskin pystyy olemaan tyytyväinen omaan peilikuvaansa. 

Itselläni on henkilökohtaisesti kokemusta siitä, kuinka joku yksittäinen kommentti voi jättää pysyvät arvet omaan minäkuvaan. Olen vuosia sitten sairastanut syömishäiriötä. Omalla kohdallani uskon syyn johtuneen ennen kaikkea huonosta itsetunnosta, epävarmuudesta ja hyväksynnän hakemisesta. Jollain tapaa se taisi myös olla teini-iän muoti-ilmiö ja tietyllä tavalla hieno juttu. Alettuani seurustelemaan nykyisen puolisoni kanssa parani syömishäiriönikin vähitellen. Koin tulleeni hyväksytyksi sellaisena kuin olin. Sain kehuja ja positiivista huomiota. Nämä asiat vaikuttivat valtavasti siihen, minkälaisena koin itseni ja sai itsetuntoni vahvistumaan. Siitä huolimatta koen olleeni aina tietyllä tapaa kriittinen omaa ulkonäköäni kohtaan. Luulen, että varsinkin naisten kohdalla tämä on suhteellisen yleinen ilmiö. Vaikka periaatteessa olisit tyytyväinen omaan peilikuvaasi, niin silti takaraivossa saattaa piillä ajatus, ettet kuitenkaan ole täydellinen. Tässä kohtaa astuu taas sosiaalinen media kuvioihin. Vertaat itseäsi ehkäpä timmimmässä kunnossa olevaan kaveriisi tai Iltalehden sivuilla esiintyviin kohukaunottariin, joilla on isot tissit ja hyvä pylly. Aina on ja tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat kauniimpia, parempi kuntoisempia ja kaikinpuolin "täydellisempiä" . On vain osattava vetää se oma raja siihen, kuinka tiukasti takertuu ympärillä vellovaan ulkonäkökeskeisyyteen. Tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole mallin mitoissa, mutta silti he ovat mielettömän kauniita ja heistä oikein hehkuu itsevarmuus, joka kumpuaa vahvasta itsetunnosta. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat viimeisen päälle tikissä kunnossa, mutta siitä huolimatta tyytymättömiä itseensä ja se näkyy heistä päälle päin. Siksi korostankin sitä oman itsensä hyväksymistä. Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet. Pyri löytämään niitä positiivisia asioita omassa ulkonäössäsi. Kehu itseäsi, vaikka se voi tuntua hassulta. Voin kuitenkin kertoa, että se piristää! 




Olen huomannut muuttuneeni yhä armollisemmaksi itseäni kohtaan lasten syntymien jälkeen. Tottakai aina on ollut pieni paine siitä, että pääseekö takaisin omiin mittoihinsa enää. Kieltämättä kun lihoo yhtäkkiä +20kg, niin kyllä siinä on koettelemusta kerrassaan. Itse olen ollut siitä onnekkaassa asemassa, että olen saanut aina kaikki raskauskilot pois, ja välillä jopa enemmänkin. Siitä huolimatta kehoni ei ole samanlainen kuin ennen. Se on pehmeämpi ja siitä huomaa kyllä, että lapsia on puserrettu maailmaan. Nämä ovat kuitenkin asioita, joille ei ihan hirveästi voi mitään tehdä. Siksi olenkin yksinkertaisesti yrittänyt hyväksyä vartaloni sellaisena kuin se nyt on ja keskittymään niihin parempiin puoliin. Olen löytänyt harrastuksen, joka sopii minulle ja josta saan voimaa. Mielestäni tämä on paljon tärkeämpää, kuin se että harrastaisin vain, jotta näyttäisin tarpeeksi hyvältä muiden silmissä. 



Siitä huolimatta, että ihminen olisi tyytyväinen itseensä, voi hänellä olla negatiivisia muistoja omaan ulkonäköön liittyvistä asioista, sanoista, teoista tai tuntemattoman ihmisen tökeröistä kommenteista. Itse muistan edelleen kuin eilisen pari kommenttia, jotka aikoinaan sain hyvältä ystävältäni ulkonäkööni liittyen. Ja vaikka kukaan ei ole minulle antanut palautetta tai moitteita kyseisistä asioista, niin koen edelleen ne heikkoudekseni ja pyrin esimerkiksi kuvissa piilottelemaan näitä puolia, niin hölmöltä kuin se tuntuukin. Tämän vuoksi suosittelenkin, ettette koskaan sano mitään negatiivista tai tilanteeseen sopimatonta ulkonäköön liittyvää  kommenttia. Se voi ihan oikeasti jättää henkilöön pysyvät arvet. Vaikka kommentti olisi hyväntahtoinen tai sen tarkoituksena olisi tsempata toista, niin älä silti avaa suutasi, jollet ole aivan varma miten henkilö kommenttiin suhtautuu. Ulkonäkö on niin tulenarka aihe, että sen suhteen kannattaa olla varuillaan, ettet tahtomattasi loukkaa toista. 


Minkälaisia ajatuksia itsensä hyväksyminen tai ulkonäköasiat ylipäätään herättää sinussa? 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti