13. lokakuuta 2017

Tervetuloa

En tarkalleen edes muista, mistä idea uuden blogin aloittamiseen syntyi. Olen jo pidempään miettinyt, että olisi ihana jakaa hetkiä arjestani, ajatuksistani ja haaveistani. Ehkä minulta puuttui tietynlainen rohkeus aloittaa koko homma. Olen nimittäin aina ollut se ihminen, joka miettii mitä muut ajattelevat. Tiedätte varmaan? Mitään ei voi tehdä täysin oman intuition tai oman sen hetkisen fiiliksen mukaan, vaan aina siellä on joku pistämässä jarruja rattaisiin.

Olen viimeisen parin vuoden aikana pohtinut omaa elämääni, omia valintoja ja omaa tulevaisuuden suuntaa ehkä enemmän kuin koskaan. Päätin, etten halua olla se epävarma tyttö, joka menee aina massan mukana. Välillä on hyvä rohkaistua ja tehdä valintoja, jotka eivät välttämättä mene kaikkien normien mukaisesti. Elämme kuitenkin pääasiassa itseämme varten ja siksi onkin tärkeää olla ennen kaikkea rehellinen ja avoin elämässään. Ne ovat asioita, joita todella arvostan ja jotka luovat esimerkiksi ystävyyssuhteille pohjan. Tällä hetkellä koen olevani edelleenkin matkalla… johonkin. En vielä tiedä mihin, mutta koko ajan koen, että olen lähempänä sitä kuka olen ja miksi haluan tulla. En kuitenkaan odota, että kaikki vastaukset pitäisi tulla kuin apteekin hyllyltä, vaan tätähän se elämä on; etsimistä ja löytämistä, inspiroitumista, unelmoimista, pettymyksien sietämistä, ylä- ja alamäkeä sekä onnenkyyneleitä. Näistä kaikista minunkin arkeni koostuu enemmän tai vähemmän.

Blogissani tulee tuskin olemaan kauhean syvällisiä pohdintoja elämästä. Haluan pitää tämän enemmänkin pienenä arjen piristyksenä, jossa voin käsitellä juuri niitä aiheita, jotka ovat sydäntäni lähellä. Tällä hetkellä minua inspiroi jooga, ayurveda, kasvisruokavalio, leivonta, luonnonkosmetiikka, eteeriset öljyt ja sisustaminen. Jos lukijoilla tulee mieleen postaustoiveita, niin otan myös niitä ilolla vastaan.

Minulle estetiikka on tärkeässä roolissa joka päiväisessä arjessani. Haluan, että ruoka-annos lautasellani näyttää kauniilta (ainakin useimmiten). Haluan kotimme olevan selkeä ja rauhallinen sisustukseltaan. Tykkään kotona pukeutua mukaviin, rentoihin ja siltikin kauniisiin vaatteisiin pieruverkkareiden sijaan. Vaikka en lähtisi mihinkään, niin haluan olla edes jossain määrin huolitellun näköinen. Rakastan kauniita astioita ja esineitä ylipäätään. Rakastan puhtaan kodin ja hyvän ruoan tuoksua. Vaikka ulkoiset tekijät eivät tietenkään ole kaikki kaikessa, niin koen silti, että ne pienetkin yksityiskohdat ovat sitä arjen luksusta, joista tulee hyvälle mielelle. Ne ovat tärkeitä, minulle. Siitä sainkin idean blogin nimeksi; arkeni estetiikkaa.

Lämpimästi tervetuloa blogini pariin! <3








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti